perjantai 27. tammikuuta 2012

Le Petit Mord!

Kävin tänään kuntonyrkkeilytunnilla ja se oli mahtavaa! Olin kuvitellut sen ihan hirveeks rääkiks, mutta siedettävältä se kuitenkin tuntui. Ehkä mulla alkaa pikku hiljaa kunto nousta. Jos en muuttais pois paikkakunnalta niin kyllä menisin uudestaan. Fiilis oli ihan mahtava ton jälkeen. Tukka märkänä ja kädet täristen lähdin pois salista :).

Hei sitten ne kuvat. Anteeks ne vikat on ihan hirveen huonolaatuisia. Siitä johtuenkin laitoin ne harmaansävyisiksi, jotta rajaukset erottuisivat hieman paremmin. Kyllähän tuosta jo itsekkin huomaa aika hyvän muutoksen. Olen tyytyväinen. Jälleen kerran vertailukohtana alkupaino.








Hang on!

Otin eilen kuvia vaan en ole niitä vielä koneelle ladannut. Jahka sitten kuntonyrkkeilytreenien jälkeen mul olis hieman aikaa. Mulla on tää muutto pakkaaminen menossa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Let down and confusion

Siis mä olen ihan pihalla näistä mun syömisistä, mä olen vetänyt protskuu täs 6 päivää! Shit! No ei mitään, huomenna vetäsen napaani sit salaattia. Kävin tänään vaa'alla ja ei se hirveesti ollut heilahtanut alaspäin.

28. päivä (day)
Paino 70,3kg (-4,2kg)

Mittoja:
Hauis oik. 30cm. (-1cm)
Hauis vas. 30cm. (-0,5cm)
Rinnan alta 82cm. (-1cm)
Rinnan päältä 92cm. (-2cm)
Vyötärö 76cm. (-5,5)
Lantio 93cm. (-3cm)
Peppu 105cm. (-3cm)
Reisi oik. 60cm. (-1cm)
Reisi vas. 59,5cm. (-2cm)
Pohje oik. 35cm (-2cm)
Pohje vas. 35,5cm (-1,5cm)

Yht. -22,5cm

Tosi hyvä tulos mun mielestä! Huomenna voisin koittaa ottaa niitä valokuvia, ennen ku vetäsen salaattia naamariin.

Olin pyytänyt kaveriani mukaan jumppaan tällä viikolla, vaihteeksi kyseinen ihminen perui tulonsa. Tuntuu, että olen aina kakkossijalla. Toisaalta hän ei myöskään ikinä soita minulle. Otan tästä ehkä vinkin ja lakkaan pitämästä yhteyttä. Tästä suivaantuneena lähetin parhaalle ystävälleni tekstiviestin "Paras kaveri ei tee jumppa-ohareita<3". Ja ei ole kyllä tehnytkään. Tämä ihminen on raahannut mut aikoinaan lenkille biletyksen sijaan kun koitin selvitä erosta. Ja oli se vaan ihme lääkettä! Tuli parempi mieli, parempi kunto ja paras kaveri!

Oli sitten hieman aktiivinen päivä tänään. Kotona kerkisin juuri käydä kääntymässä. Kävin tänään bodypumpissa ja ennen kuin loppuveryttely alkoi lähdin seuraavalle tunnille, tankotanssiin.
Illemmalla kävin vielä koirien kanssa 30min iltalenkin.
Bodypumpissa en vetänyt ihan täysillä. Jostain kumman syystä mulla on kyykyissä alkanut tuntumaan "kipua" oikean S1-nivelen kohdalla (pakaran yläpuolella) liekkö tämä on joniinlainen noidan nuoli? Täytyy toivoa, että tämä ei tästä pahene! Ai niin, lupasin laittaa enemmän painoja tankoon haukkareissa. Näin myös tein, 2kg lisää painoa. Lisäksi rintalihaksia olen aikaisemmin tehtyt 3,5kg (per puoli) painoilla.nyt laitoin jo 5kg! Tiukkaa teki, enkä saanut ihan koko sarjas tehtyä, puolikkaat oli tappoa. Erä voitto kuitenkin!

Hyvä fiilis tän päivän rykäsystä ja huomenna lepään! Ai niin mulla on uus tukka :)!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kettlebell

Kävin tänään kokeilemassa ensimmäistä kertaa kahvakuulaa. Ohjaaja ilmoitti, että voimailun sijaan tänään nostetaan sykettä. NOOOO! Mä kun aattelin, että tämä menis samaan sarjaan pumpin kanssa. No ei ainakaan tänään. Sykehän nousi ja joissain liikkeissä olin ihan varma, että kohta kahvakuula lipee mun käsistä ja mossahtaa edellä olevan takaraivoon. Hieman ärsyttävää oli myös se, että ohjaaja kulki ihmisten välissä kattomassa miten sujuu. Joka kerta minut ohittaessaan jouduin pysäyttämään heilautuksen kun en ollut varma osuuko.

No hiki tuli ja olin unohtanut pyyhkeen kotiini, great! Onneksi treenikassista löytyi hikinauhat ranteisiin. Olin hankkinut ne tankotanssia varten. Aika erikoisia liikkeitä tehtiin ja musta tuntuu, että eniten ne otti alaselkään, ehkä lihakset ei ole ihan parhaimmillaan tai sitten synnytys vaikuttaa vieläkin selän asentoon. Varmistaakseni, ettei huomenna ole ihan hirveä olo kävin vielä heittämäs puolen tunnin pikakävelyn koirien kanssa.

Huomenna onkin sitten mun ikioma päivä. Aamusta hemmottelen itseäni kampaajalla. Parasta on se pesun yhteydessä tapahtuva päähieronta. Kampaajan jälkeen lähden Ideaparkkiin shoppailemaan ja illalla on vielä pumppi. Luultavimmin käyn vielä lenkillä, jotta saan maitohapot liikkeelle. Huomisen pumpi tavoitteena on lisätä painoja haukkareissa. Jotenkin olen hieman pettynyt, että kun ojentaja ja rintalihas sarjojen yhteydessä tehdään punnerruksia, mä en vaan pysty rekemään edes naisten punnerruksia kun voimat on ihan loppu. Ehkä toistepäin olis parempi, sillä rautaa jaksan vääntää paremmin. Eli edelleen heikko ylävartalo.

Huomiseen!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Does workout work out?

Lupailin bodyrockata joka päivä, mutta näköjään se totuus iskeytyy vasten kasvoja. Kuten jo aiemmin totesin, en pysty suorittamaan liikuntaa kotona. Jotenkin sitä vaan tulee laiskaksi ja keksin kaksinverroin tekosyitä miksi ei. Yleisesti ottaen jos päivä on vähääkään mennyt väärään suuntaan en pysty kotona mitään tekemään. Täytyy kai vaan ulkoistaa tämä treenaaminen.

Sitten tullaan niihin hyviin uutisiin. Mulla on seuraavat kolme viikkoa lapsenvahti käytettävissä 24/7! Mun äiti on käymässä ja nyt aion ottaa ilon irti siitä hyvästä. Eli luvassa paljon enemmän kuntoilua. Eilen kävin tankotanssissa ja tänään on luvassa BodyPump ja sen jälkeen heitän vielä tunnin kävelylenkin päälle. Tiistaille varasin ajan Giryaan, elikkäs kahvakuulaan. Kuulemma siinä löytää taas uusia lihaksia. Jännityksellä odotan tuota.

Paino on omasta mielestä heitellyt nyt jotenkin erikoisesti. Totta puhuakseni olen vältellyt vaakaa ja seuraava virallinen punnitus onkin ylihuomenna. silloin laitan mittoja kanssa. I promise! Toivottavasti en vain joudu pettymään. Veden juonti on taas tyssännyt ihan kokonaan. Mä olen aina ollut huono juomaan...liekkö siksi mulla onkin niin kuiva huumorintaju. Heh heh! Nyt siis kunnostaudutaan silläkin saralla. Cross my heart!


Oli pakko tulla lisäämään, että jos joku paikka ei ole huomenna kipeä niin ihmettelen. Kävelylenkki, jonka heitin tapahtui osittain umpihangessa, kun en kehdannut kääntyä ympäri. Jälkifiilis on kyllä ihan hyvä!

perjantai 20. tammikuuta 2012

What doesn't kill you...

Mä nyt alan samantein hehkuttaan tuota bodyrockia. Siis jos oikeasti pystyis tekemään noita treenejä joka päivä, niin en yhtään ihmettelis jos vartalo olis timmimpi kuukauden ja kuukausien jälkeen. Mikä parastatoi on kaikki ilmaista, liikkeet ovat ksinkertaisia, Lisa-Marie antaa vaihtoehto liikkeet aloittelijoille ja ihan on hirveen hyvä hypettään. Mä katson noita videoita uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Aina mun katse on noissa vatsalihaksissa! Tahtoo tuollaiset!

Niimpä tavoitteeni on aloittaa tuo 30 päivän haaste ja myöskin suorittaa se loppuun. Jos en tee päivän haastetta niin rangaistuksena teen seuraavana päivänä sen päivän haasteen ja edellisen päivän haasteen. Tämä siis myös normaalin liikunnan ohella. Ainoa kompastuskivi, mikä voi tulla eteen on muutto. Mun pitäis kätdä maalaisemassa siellä uudella asunnolla ja tarkoitus on saada kaikki valmiiksi ennen muuttoa. Voi olla, että joudun tekemään pitkää päivää.

Kuntotestin löydät täältä

Tässä mun tulokset "kuolema koittaa seitsemässä minuutissa" :)

Squat jumps 28
Push ups 19 (polvet maassa)
Burpees 13
High knees 88
Switch lunges 23 (matto meinasi lähteä alta koko ajan )
Tuck jumps 19
Straight abs 26

Tuossa on lähtökohtani ja siitä ei ole kuin yksi tie...se vie ylöspäin!

torstai 19. tammikuuta 2012

Is your body hard as a rock?

No niin eilen vihjaisin siis, että tänään teen jonkun haasteen. Ja tässä se on:







Eli side burpee. Mä tein tuon haasteen huonon kuntoni vuoksi vain puoliksi (eli yhteensä 30 toistoa) ja niin, että polvi oli maassa. Sattuipa vielä niin huono säkä, että juuri kun olin tuota aloittamassa pienempi pilteistä heräsi päikkäreiltä, joten sekin oli yksi syy jättää toistot niin minimiin. Ensi kerralla lupaan tehdä enemmän. Tosi rankkaa sanoo pulkannaru ja seuraavaksi haastankin alavartaloni. Haaste lähtee myös teille hyvät lukijat. Eli valitse BodyRockin sivuilta mikä tahansa haaste ja toteuta se!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Shame on me!

Tänään oli ihan hirveä päivä! Ne keillä on tai on ollut uhma-ikäisiä lapsia tietää mistä puhun. Vanhempi lapsistani ei sitten nukkunut ollenkaan päikkäreitä. Sen sijaan hän pisti huoneensa rempalleen! Pojan huone on muutenkin askeettinen. Siellä ei ole kuin sänky, arkku, nojatuoli, kaksi mattoa ja iso vaatekaappi. Sängystä oli heitetty kaikki patjoja myöten lattialle, arkku oli lähes keskellä huonetta, nojatuoli oli toisella puolella huonetta ja kaadettu. Vaatekaapista oli tyhjennetty yksi vetolaatikkollinen verhoja ympäri huonetta. Lisä kommenttina se, että vaatekaapin ovet ja laatikot on suljettu jeesus teipillä, joka kulkee kaapin kyljestä toiseen kylkeen!
Kun sitten totesin, ettei ukkeli aio nukkua kävin hakemassa hänet takaisin alakertaan. Sitten alkoi ruuan mankuminen. Ok, lämmitetään eilistä ruokaa lounaaksi. Riisit poika söi, mutta kanan palat vaan pureskeltiin ja syljettiin ruokakauluriin. Kiitti! "Leipää, leipää, leipää!" Tunnin päästä annoin leipää, siitä puolet syötettiin koirille. Tai oikeastaan vaan sille toiselle, ahneemmalle ja juuri sille, jolle ei saisi antaa mitään ylimääräistä allergian takia!

Mä olin niin raivoissani kun poika hyppii seinille, on selvästi väsynyt-ei kuitenkaan nuku ja sitten vielä tuo ruoalla pelleily. Mä haluan KARKKIA, mä haluan mäkkiin hampparille, ihan mitä vaan mässättävää! No enhän mä minnekkään päässyt ja tuommoisen jullin ja sen pikkusiskon kanssa en lähde kauppaan. Se pukeminen, hirveä huuto autossa ja mulla hirveä kupla ottassa. Karkkihylly olisi ollut aivan liian vaikea ohittaa. En usko, että kiukkuni olisi laantunut pelkillä bilareilla, vaan kumppaniksi olisi tarvittu panttereita ja ehkä jopa suklaalevy.

Ilmoitin miehelleni puhelimitse, että jahka hän astuu jalallaan sisään niin minä lähden ulos! Ennen jumppaa päätin käydä kaupoilla ja tuulettumassa hieman. Jääkaapissa tuntui olevan pelkkä valo, tai ainakin minun ruokieni osuudelta. No sitten iski. Ai niin pitäähän mun vähän syödä ennen treenejä! No nyt sit hieman herkuttelen proteiinipatukalla. Muutamaa maistaneena olen todennut ettei ole Pro-fx luxus patukan voittanutta!
Hieman nyt rikottiin dukanin ohjeita, mutta ainakaan en sortunut karkkiin!



Tässä kyseisen patukan ravinnearvot:

Patukka sisältää (75 g):

Energiaa 1250 kJ / 290 kcal
Proteiinia 32 g
Hiilihydraattia 25 g
  - josta sokereita 11 g
  - josta polyoleja 12 g
Rasvaa 9,3 g
 
Ravintosisältö / 100 g:

Energiaa 1650 kJ / 390 kcal
Proteiinia 43 g
Hiilihydraattia 34 g
  - josta sokereita 15 g
  - josta polyoleja 16 g
Rasvaa 12 g

Patukan syönnin jälkeen pääsin Zen mielentilaan ja suuntasin treeneihin. Tänään en mennytkään BodyJamiin vaan valitsin ryhti-vatsa-venytyksen. Ihan nappi valinta tälle päivälle! Treenit olivat luultua rankemmat, mutta se ei haitannut. Tulipahan vaan todettua, että tätä lisää! Viimeiset 30 minuuttia oli pelkkää venytystä. Ihanaa! Mähän venyn suht hyvin ja olin erittäin ylpee itsestäni ja saavutuksistani. Illan olisi kruunannut kunnon sauna, mutta valitettavasti nämä olivat illan viimeiset treenit, joten siihen ei nyt ollut aikaa.

Huomiselle luvassa tuskainen haaste. Trust me! Mä pidän teitä jännityksessä ja kerron huomenna asiasta paremmin. Tsemii!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Come on!

Kävin taas tänään pumpissa ja innolla odotan sitä hetkeä kun ei tarvitse enää löysäillä, koska kunto loppuu kesken. Tunti oli aloittaja ystävällinen ja rintalihakset, haukkarit ja ehkä joku kolmaskin osio jäi tekemättä. Olin huojentunut! Siis mähän rakastan pumppia, mutta olen ihan törkeen huonossa kunnossa...ihan hävettää. Mä en edes pysty punnertaan! Täytyis päästä useammin.

Eilen lueskelin muutamaa blogia ja tuntui ihan hirveeltä, miten huonosti ihmiset voi! Siis nuoret tytöt. He kuihduttavat itsensä ja kärsivät samalla masennuksesta. "En halua kuolla, mutta en jaksa elääkkään", viiltelyä...ihan skitsoa! Eniten ehkä ärsyttää kun luen kommentteja. Yhtä blogia lukiessa silmään pisti se, että todella moni käski blogin pitäjää olemaan enää laihduttamatta, mikä on ihan oikein. Mutta sitten ne pipipäät, jotka kehuu ja ihailee kyseistä henkilöä. "Voi kun mäkin olisin noin laiha!" Hyh, tulee itelle todella sekavat fiilikset noista blogeista ja samalla mietin, että ihanko totta tämä on sitä nykyaikaa kun pitäisi olla ihan 10 vuotiaan näköinen ja kokoinen, jottei olisi "läski".
Kouluissa pitäisi olla joku terveen ihmiskuvan kurssi, varsinkin ylä asteella.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

I want some sugar!

18.päivä
Paino(weight) 70,6kg (-3,9kg)

Jee, jee! Rutistettiin vielä 100g viimesen protsku päivän aikana. Tänään taas saa nauttia salaatteja. Jotenkin se on ihan luksusta kun ei tarvitse vetää pelkkää protskuu. Olen tässä pari kertaa miettinyt omia pahoja tapojani. Usta oli meinaan tullut aikamoinen karkkihiiri. Kun menin leikkipuistoon lasten kanssa, saatoin vetäistä bilar pussin ja aloittaa toista. Se oli sitä ketutukseen syöntiä kun kotona seinät kaatuu päälle ja muulla tavalla sitä ei pääse purkamaan.
Sitten muistin lapsuuteni, kuinka onnellinen sitä silloin oli ku sai kiskalta ostaa 5mk:n tai 10mk:n irtokarkkipussin. Miten sitä kuola valui kun luetteli myyjälle, että markalla noita merkkareita ja markalla nallekarkkeja. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun päätän taas alkaa syömään karkkia niin pidän sen karkkipäivän vain kerran viikossa ja nimenomaan suhteutan sen karkin määrän tuohon markka aikaan.



Kävin tänään taas tankoilemassa ja oli kyllä tehokkain treeni toistaiseksi. Ja vihdoin pääsin kiipeämään tankoa ylöspäin. Aikaisemmin ei ole joko voimat tai pito riittänyt. Tänäänkin se tuntui mahdottomalta, mutta opettaja hoksasi ehdottaa tangon vaihtoa. Se auttoi ja pääsin kipuamaan kolmisen vetoa ylöspäin kunnes tuli liukas kohta tangossa. Laitan kyllä sen gripin tilaukseen, ettei mun tunti mene pelkkään luisteluun!

Ps. Jatkossa postaan tosta painosta 10 päivän välein, eli sitten kun on 5 protsku/kasvis-ja 5 protskupäivää takana. Ens kerralla laitan jo mittoja, luulis ainakin, että muutosta on tapahtunut.

perjantai 13. tammikuuta 2012

What a feeling!

Hah! Halusimpa vain tulla ilmottamaan, että mun lauantain tavoite saavutettiin jo tänään. Eli painoin aamulla 70,7kg. Mä oon NIIN fiilareissa!

torstai 12. tammikuuta 2012

Balance?

No niin aamulla hyppy vaa'alle ja näyttöön ilmestyi luku 71,5kg. Ei paha sillä cruise vaiheen aloitettuani paino on hyppinyt hurjasti ja toinen seikka on juuri pari päivää sitten alkaneet kuukautiset. Toivon mukaan paino on kuitenkin laskenut näiden ekojen PP päivien jälkeen ainakin siihen 71kg:an. Kaikki sen alle on vain positiivista. Seuraava julkinen painon mittaus on siis sunnuntaina ja tähän mennessä on myös kuukautisetkin loppuneet.

Ennenkuin kerron tämän päivän BodyBalancesta niin huomioin aamulla, että eilinen Jam oli varsin tehokas treeni ojentajille. Allit on aivan järkyttävän kipeet, mut se kipuhan on hyväksi. Tämä todellakin vahvistaa päätöstä mennä Jamiin uudestaan, sillä käsivarsissa on ylimääräistä ja se nimenomaan näkyy valokuvissa (jos käsi on vähääkään kiinni vartalossa) ja heiluttaessa (hirveä heiluri liike!). Mikä parasta tuolla tunnilla en edes tajunnut treenanneeni ojentajia näin paljon!

Tämän päivän Balancesta minulla on vain hyvää sanottavaa. Alkuveryttely tai chiin mukaisesti oli ehkä tylsin osuus, mutta siitä se nousu sitten alkoi. Kolme lemppariani oli jalkoja treenaava jooga, tasapainoharjoitukset, sekä venytykset. Voisin kuvitella, että tämä on erittäin hyvää tasapainoa tankotanssille ja pumpille. Lupauksen mukaisesti Balancesta jäi hyvä ja rentoutunut fiilis. Tykkäsin!

Olin ennen tuntia ajatellut, että se on rankkaa ja väännän itselleni kunnon pekoni aterian jumpan jälkeen. Toisin kävi vaikka mun teki mieli pekonia niin siltikään mulla ei ollut nälkä, joten päädyin syömään turkkilaista jogurttia kauraleseiden kanssa. Nams momps!

Näillä eväillä eteenpäin. Mä koitan parannella kipeät lihakseni kuntoon ja sunnuntaina tankotanssiin <3.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Sweat, baby sweat!

Hirvee lihas jumitus aamulla kun heräsin. Tätä se tiesi kun BodyPumppiin menin maanataina. Tänään sit oli vuorossa BodyJam ja sinnehän mentiin vaikka portaiden nousu tuotti jo tuskaa.
Saavuttuani salille huomasin, ettei tämä tunti ollut ainakaan yhtä suosittu kuin pumppi, joka oli ihan liian täynnä, jos multa kysytään. Toinen asia, jonka huomasin oli, että kukaan ei halua eturiviin! Mä en oikeasti tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se etten näe ohjaajaa tai en pysty seuraamaan peilistä omia liikkeitäni. Ja miks joku haluis kattella toisen hanuria? Miehiä noilla tunneilla käy todella vähän jos ollenkaan, joten se ei kelpaa perusteluksi.

Tunti alkoi ja ohjaaja kävi liikkeitä läpi. (Olen aikoinani harrastanut tanssia, joten mulla on vertailu pohjaa.) Ja tahti Jamissa oli nopeampi, mikä on ymmärrettävää, sillä siinä tanssitaan ilmeisesti monta koreografiaa yhden sijasta. Itse olen hidas oppija ja mun pitää käydä liikkeet perusteellisesti läpi vaihe vaiheelta, jotta lihasmuisti kehittyisi. No musiikin alkaessa soimaan pysyin kyllä mukana, mutta ei se nyt varsinaisesti mitään kauista katseltavaa ollut :).
Hiki kyllä tuli ja jano. Uusi juomapullonikin alkoi törttöilemään ja vettä valui jostain reiästä lähinnä mun paidalle eikä suuhun.

Yhdessä vaiheessa tuntia alkoi jopa tuntua hyvälle kun pääsin jyvälle liikkeestä. Siis hiki ja tukala mun oli edelleen, mutta semmonen pieni kutkutus siellä rinnassa kun kokee onnistuvansa. Se oli kuitenki suhteellisen lyhytkestoinen tunne, sillä kunto meinasi loppua kun piti alkaa hyppimään. Reidet huusi hoosiannaa ja peilistä katsottuna näytin varsin löysältä...eli hypyt ei oikein kulje. Kävi mielessä, että oispa tämä jo ohi. Ihan samoja fiiliksiä en tuosta tunnista saanut toisin kuin aikoinaan pumpista. Ehkä mun kuitenkaan ei pidä arvostella ensi tapaamisen perusteella, joten harkitsen meneväni vielä uudestaan. Jospa silloin tuntuu jo paremmalta.

Nyppi muuten ihan hirveästi, kun olen taas PP (puhdas proteiini) päivällä ja jumpan jälkeen olin ajatellut käydä kaupassa ostamassa sitä pekoni filettä. Jumppa sitten venyikin hieman liian pitkäksi ja isommat kaupat tuossa matkan varrella oli menossa kiinni (en kehtaa mennä enää 5 minuuttia enne sulkemista sisään). Poikkesin sitten Siwaan, jossa oli tietenkin vain normaalia pekonia (lue kolme kertaa enemmän rasvaa). Kunnon pekoni munakas olis tehnyt poikaa tuon rehkimisen jälkeen. Tyydyin sitten graavattuun loheen ja raejuustoon. Toinen harmitus oli maustamattoman turkkilaisen jogurtin puuttuminen.
Huomenna Prismaan täydentämään varastoja, sillä mikään ei ole niin masentavaa kuin yksipuolinen ruokavalio ja jääkaappi, jossa on vain valot.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Why these clothes won't fit?!

Yksi hyvä motivaatio tähän laihduttamiseen on vaatteet. Mä en kertakaikkiaan löydä mitään kivaa päälle pantavaa. Kaikki vaatteet on nykyään tehty tikkujaloille, tikkukäsille, lapsen vartaloisille joilla ei ole takamusta. Mä en kestä! Siis aikasemmin, ennen ku oli ihan näin tuhdissa kunnossa, aloin tosiaan käydä tuolla BodyPumpissa huomasin varsin nopeasti, että yks mun lemppari paidoista oli jäänyt liian pieneksi HAUIKSEN kohdalta. Mä en voi siis käsittää, sillä treenasin kuitenkin suht pienillä painoilla. Silti aina kun koukistin kättäni, paita alkoi kiristään käsivarsista.
Puhumattakaan noista housuista! Eiks kellään ole enää peppua ja reisiä nykyään? Ihan sama vaikka mä olen aikoinani painanut alle 50kg, ni toi mun pylly on ollut aikas ulkoneva. Ei siinä mitään hyvältähän se näytti, mutta tuskasta vaan löytää jotkut farkut, jotka ei paljasta puolta takapuolta kun kyykistyt. Eli I have junk in my trunk, mutta rintoja onkin sitten saanut etsiä ihan suurennuslasien avulla.

Tossa joulun alla kävin ekaa kertaa Changessa. Tarkoituksena oli löytää ne sopivat rintaliivit, sillä tottahan toki noi raskaudet on niitä muokanneet. Löytyihän ne, mutta ihan eri kokoiset kun olin ajatellut. Tosin mä olen kuullut, että tuolla Changessä on muutenkin vähän eri mitoitus, mutta ihan sama onko ne tissiliivit kokoa AA tai DD, jos vaan löytyy sopivat.
Taas yksi hyvä syy laihduttaa, sillä puuhastellessani sen myyjän kanssa siellä sovituskopissa hän ilmoitti, että käytän myös liian väljiä rintaliivejä (ympärysmitaltaan). *Mittanauhan nykäisy tiukemmalle* "Juu, sä olet kokoa 75 vaikka mä kyllä suosittelen sulle kokoa 70." Mitä hittoa! Näkeekö toi myyjä ollenkaan millaset chicken wingsit näistä 70 liiveistä noihin kylkiin tulee? (Äänetöntä kiljuntaa pukukopissa pelkästä kauhusta).

Tässä mun yksi lemppari asu Sinkkuelämää sarjasta. Tuollaisen duplikaatin hankin sit ku olen hoikka.   



maanantai 9. tammikuuta 2012

No pain, no gain!

Huh huijaa, johan oli tunti! Yllätin itseni positiivisesti sillä, ettei alavartalo olekkaan NIIN huonossa kunnossa kuin kuvittelin. Painoja laitoin melkein täydet ja jaksoin tehdä sarjat loppuun. JEE! Homma vaan lopahti kun siirryttiin ylävartaloon. Mulla on aina ollut heikko ylävartalo, varsinkin kun pitäis nostaa jotain pään yläpuolelle. Tänään tuntui, että vaikka noita mukuloita on tullut nosteltua niin ne lihakset vaan on SURKEASSA kunnossa. Täytyy sanoa, että onneksi käyn siellä tankotanssissa, sillä se nimenomaan kehittää tehokkaasti varsinkin käsivarsien lihaksia ja hartioita.

Tunnin jälkeen olo oli ihan vetelä ja jos mies ois ollut lapsia vahtimassa ni olisin jäänyt ehkä saunomaan. Kotiin oli kuitenkin mentävä päästämään lapsenvahdit kotiin. Salille johtaa kohtalaisen jyrkät betoniportaat ja niitä laskeutuessa jalat tuntui kuin polvia ei olisi ollut ollenkaan. Suorastaan hirvitti kun mielessä kävi, että mitä jos nyt kaatuis. No en kuitenkaan kaatunut ja hyvä niin sillä ne portaat täytyy kiivetä ylös jo keskiviikkona. Silloin on BodyJam. Onneksi siellä ei ollut valittavana BodyPump tuntia, sillä minä olisin varmaan tyhmänä ilmoittautunut myös sille ja olisin joko joutunut sen perumaan tai sitten olisin mennyt ja nöyryyttänyt itseäni jollain vauva-painoilla.

Syömisistä sen verran, että olen syönyt kaksi ruokaisaa salaattia päivittäin ja kolme rahka/jogurttia annosta. Paino heittelee hurjasti ja tällä hetkellä paino on yli tuon 71,2kg. Olen myös orjallisesti koittanut juoda sen 1,5 litraa ja jos on näyttänyt siltä, että paino kipuaa niin juon seuraavana päivänä enemmän. Uskoisin kuitenkin, että ne viisi seuraavaa protsku päivää laskee taas painoa kivasti. Luulisin, että näin sen täytyykin mennä. Eli ensin paino laskee, sitten tulee pientä vastatuulta kun ottaa kasvikset mukaan. Tarkoituksena on ehkä kehon tasapainottaminen ja totuttaminen pari kiloa kevyempään vartaloon. Tämän jälkeen otetaan uusi shokki keholle kun protsku päivät alkaa. Jospa siis katson miten mun käy ton painon kanssa. Voin toki antaa teille ne mitat jo torstaina ja sit vaik uudestaan ton 5 protsku päivän jälkeen. Sen jälkeen päätään postaanko painoa ja mittoja viikon välein vai aina ton 10 päivän syklin jälkeen.

Mainitsempa nyt, että tää on ollut todella helppoo diettaamista, ei ole pänninyt, ei ole ollut nälkä, ei kauheita mielitekoja ja ei oikeastaan edes nypi se kun toinen syö karkkia (Tosin nyt ihana mieheni on koittanut syödä niitä "salaa" eli ei ole tullut kilon karkkipussin kanssa tuohon sohvalle istumaan, vaan on käynyt hakemassa muutaman namin jemmastaan. Kyllähän mä sen haistan ja maistankin jos pussataan, mut ainakaan mun ei ole tarvinnu kattella sitä.) Se, miten tämä "syö niin paljon kun mieli tekee" toimii, jää nähtäväksi.

Eli "reeniä horo!" niin ku Petri Nygård sen sanoisi! Nyt mä lähen suihkuun ja kyllä aattelin vielä läträtä noilla itseruskettavilla. Tää mun ympärivuotinen kalkkilaivan kapteeni-look ei ole niin sexy kun suonet paistaa läpi ja näytän muutenkin ihan kalmalta :).

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Les Mills gives me the chills!

Perjantaina käydessäni tankotanssissa haikailin salini järjestämien Les Mills ryhmäliikuntatuntien perään. Olen aikoinani ollut erittäin fanaattinen Body pumppaaja. Parhaimmillaan kävin 4-6 kertaan viikossa ryhmistunneilla ja useinmiten se oli BodyPump.
Nyt päätinkin, että ennen muuttoa otan kunnon rykäsyn (ostin 10-kortin) tätä liikunta rääkkiä, sillä kotona en OIKEASTI saa mitään tehtyä. Ei riitä motivaatio ja sitten on noita häiriötekijöitä (lue:muu perhe). Lisäksi mulla iskee hirveä kilpailuvietti noilla tunneilla: hyppään korkeammalle, vedän kovempaa tai pistän enemmän painoja kuin vieruskaveri. Tämä on itselleni terveellistä, sillä nostan sillä aina sitä oman jaksamisen rimaa ja muutaman kerran jälkeen huomaan, että tankoon tosiaan voi lisäillä niitä painoja taas.

Ens viikkoni näyttää siis tältä:
MA: BodyPump
KE: BodyJam
TO: BodyBalance
SU: Tankotanssi

Ihanaa, että noita Les millissin ryhmiksii on samassa paikassa ku tankotanssia. Harmittaa ihan hirveesti, että muutetaan nyt kun juuri löysin tuon uuden salin! Tankotanssin opetuksen taso on todella hyvä ja vuoden vaihteen jälkeen lukujärjestykseen on tullut enemmän eritasoisia tunteja.

Tässä kuunnellessa näiden jumppien soittolistoja avaan hieman mitä nämä edellä mainitut ryhmikset pitävät sisällään.

BodyPump
BodyPump muokkaa, kiinteyttää ja vahvistaa koko kehoa. Pienet painot ja pitkät sarjat polttavat rasvaa ja lisäävät voimaa. Pumppi on yksi maailman nopeimmista tavoista päästä hyvään kuntoon, sillä se haastaa kaikki suuret lihasryhmät yhden tunnin aikana.
Ohjelma vaihtuu muusiikkeineen kolme kuukauden välein, näin lihakset eivät pääse tottumaan liikesarjoihin. Kun liikkeet alkavat tuntua helpommilta on aika laittaa lisää painoja tankoon. Sinä päätät treenisi kovuuden.




BodyJam
BodyJam on aerobinen treeni, jonka aikana pääset nauttimaan tanssin hurmoksesta. Tunnin tarkoituksen on pitää hauskaa ja saada hiki virtaamaan uusimmilla tanssityyleillä ja soundeilla. Ohjaaja vie sinut läpi asenteella tämän 55 minuuttisen treenin. Joten nappaa ystäväsi mukaan, menkää salin eteen ja antakaa palaa!
Tunti aloitetaan lämmittelyllä, jonka jälkeen opettaja näyttää vaihe vaiheelta kaikki liikkeet. Nämä yhdistellään pieniksi sarjoiksi ja loppu tunnista vedetään koko koreografia läpi sykkeellä.

Toi eka biisi sai mut jo sheikkaan bootia :)



 BodyBalance
BodyBalancessa on viitteitä Tai Chistä, joogasta ja pilateksesta. Se lisää joustavuutta ja voimaa jättäen mielesi seesteisen harmoniseksi. Keskittyminen, kontrolloitu hengittäminen ja tarkasti suunnitellut sarjat venytyksiä, liikkeitä ja asentoja rentouttavan musiikin tahdissa saattavat kehon tasapainoon.


Let's workout!

Ps. Vastaisuudessa päivitän noita paino ja mittaustuloksia viikon välein eli torstaisin. Ajattelin, että keskiviikko voisi tulevaisuudessa olla mun vakari protsku päivä sitten kun pääsen tavotepainoon. Kuvia postailen VÄHINTÄÄN kerran kuukaudessa, jotta näette tulokset (tai niiden puuttumisen).

perjantai 6. tammikuuta 2012

My name is Bacon, Kevin Bacon

Takana on kaksi päivää proteiini+kasvis sekoitusta. Ihanaa! Olen syönyt ruokaisia salaatteja pari päivässä? Tänään sain inspiraation blogista My project: Me:stä - pekonisalaatti. Olin eilen käynyt kaupassa ka ihan tarkoituksella käynyt jokaisen hyllyn läpi tarkastellakseni ruoka-aineita dukan diettiini.
Aikaisemmin olen ottanut ruokahyllystä mitä mieli tekee, joten nykyään joudun tutustumaan ravinto sisältöön huolellisemmin. Lihaväliköstä löysin ystäväni HK:n Amerikan pekoni fileen.
100g sisältää
Energiaa 160 kcal
Proteiinia 21g
Rasvaa 9g
Hiilihydraatteja 0,3g (josta sokereita 0,3g)
Ravintokuituja 0g
Natriumia 0,9g
Suolaa 1,9g

Pekonisalaatin ohje

Kourallinen jääsalaattia
Muutama kirsikkatomaatti
Keltaista paprikaa
N.5 cm kesäkurpitsaa
1/2 sipuli
1pkt pekoni filettä (120g)
3-4 pientä herkkusientä

Revi salaatti käsin lautaselle, hienonna paprika ja puolita kirsikkatomaatit. Leikkaa pekoni pienempiin paloihin ja paista pannulla, lisää hienonnettu sipuli, kuutioitu kesäkurpitsa ja siivutettu herkkusieni. Fileestä ei paljoa rasvaa irronnut tuon määrän paistamiseen, joten lisäsin pannulle hieman vettä.
Kaada paistetut aineet salaatin päälle.

Itse laitoin vielä kolme teelusikallista kermaviilikastiketta, jonka olin valmistanut edellis päivänä erinäisiä mausteita käyttäen.

torstai 5. tammikuuta 2012

Some improvement

8. Päivä (day)
Paino (weight) 71.2kg (-3,3kg)

 Hauis oik. (bisep right) 31cm
Hauis vas. (bisep left) 30,5cm
Rinnan alta (chest) 82,5cm  (-0,5cm)
Rinnan päältä (breast) 94cm
Vyötärön kapein kohta (waist) 78,5cm   (-3cm)
Lantio (hips) 95,5cm   (-0,5cm)
Peppu (bottom)107,5cm   (-0,5cm)
Reisi oik (thigh right) 61cm
Reisi vas (thigh left) 61,5cm
Pohje oik (calf right) 36,5cm  (-0,5cm)
Pohje vas (calf left) 37cm

yhteensä (total) -5cm


 Koitin hieman käsitellä kuvia saman kokoisiksi Photoscape ohjelmalla, jonka latasin tänään. Ihon väri on suoraan purkista jos sitä ihmettelitte.

Nyt kaipaisin kommentteja, kiitos!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

The Dukan exercise

Dukan dieetti spesiaali
Tämä tehdään sängyssä ennen nukkumaan menoa ja ennen ylös nousua aamulla (älkää kuvitelko mitään kaksimielistä). Se on erittäin tehokas ja pystyt työstämään monia lihasryhmiä samalla kertaa - vatsaa, reisiä ja käsivarsia.

1. Petaa sänkysi niin, että tyyny peitto muodostavat pienen kaltevuuden.
2.Mene selin makuulle.
3. Koukista polviasi ja kurkota käsilläsi kohti polvia. Voit laittaa kädet joko polvien päälle tai polvitaipeisiin (sisä- tai ulkokautta). Mikä vain sinulle on paras vaihtoehto.
4.Nyt käyttäen ainoastaan vatsalihaksiasi (ei käsiä) nouse istumaan kohtisuoraan (eli vatsalihasliike loppuun asti).
5. Ylös päästyäsi laskeudu uudelleen alku asentoon. (Kosketat vartalollasi peittoa ja tyynyä)
6. Toista 15 kertaa käyttämättä käsiä.

Kun olet olet tehnyt 15 toistoa tee sama uudestaan, mutta tällä kertaa käytä AINOASTAAN käsiäsi.

(Mulle jäi hieman epäselväksi englannin kielisistä ohjeista, että ovatko jalkapohjat kiinni lattiassa (sängyssä) vai niin, että polvet ovat 90 asteen koukussa ja jalat ilmassa. En edes löytänyt kuvamateriaalia tästä.)

Peppu spesiaali

Tämänkin voit tehdä sängyssä. Poista tyyny ja peitto.

1. Makaa selälläsi kädet vartalon myötäisesti ojennettuna.
2. Koukista polvia laittamalla jalkapohjat kiinni alustaan.
3.Käyttämällä käsivarsia, takareiden lihaksia ja jalkoja nosta peppua ylöspäin kunnes polvet, lantio ja rintakehä muodostavat yhden suoran linjan.
4. Laskeudu nopeasti alas ja ota vauhtia sängyn jousituksesta uuteen nostoon.

Tämä trampoliini efeti on helpompi ja auttaa sinua jatkamaan kunnes tunnet olevasi lämmin ja tunnet liikkeen käsivarsiesi ja reisiesi takaosassa sekä pepussa. Toista 30 kertaa.

Reisi spesiaali

1. Seiso (jos mahdollista) peilin edessä jalat hieman harallaan.
2. Kyykisty alas kunnes pakarasi koskettavat kantapäitäsi (voit ottaa tukea vaikka tuolista).
3. Nouse hitaasti seisomaan ja toista 15 kertaa. (jos et jaksa 15 toistoa, tee niin monta kuin mahdollista, kyllä sinä onnistut).

Alli spesiaali

1. Seiso suorana pitäen 1,5 litran vesipulloa (tai muuta vastaavaa painoa).
2. Kädet sivuilla ja kämmenet reisiin päin.
3. Taivuta kyynärpäästä niin, että nostat pullon koskettamaan olkapäätäsi.
4.Laske käsi alas.
5. Kurkota käsi suorana taakse niin pitkälle kuin saat. Ja palaa takaisin alku asentoon.
6. Toista molemmilla käsillä 15 kertaa ( yksi käsi kerrallaan).


MÄ EN TIEDÄ MIKÄ TÄTÄ BLOGGERIA NYT VAIVAA, MUTTA ÄLKÄÄ ANTAKO TON FONTIN HÄMÄTÄ. EN SAANUT SITÄ KORJATTUA!

I want veggies!

7. Päivä (day)
Paino (weight) 71,4kg (-3,1kg)

Aamulla olin ihan varma, että olin ottanut taas lisäpainoa nesteen muodossa, sillä juominen oli eilen hieman takkuista. Vaaka näyttikin iloiset lukemat ja tänään tsemppaan kunnolla tuon veden kanssa. Laitetaan vaikka huomisen tavoitteeksi tasan 71kg eli 400g pudotettavaa huomenna alkavaa cruise-vaihetta varten. Tähän väliin mainitsen, että huomenna on luvassa VALOKUVIA!

Eli Dukan dieetin 2. vaihe alkaa huomenna, kerronpa siitä hieman lisää. Tämä vaihe kestää niin kauan kuin tavoite paino on saavutettu. Minun kohdallani se tarkoittaa tiukkaa rutistusta tuonne 27.4 asti (113 päivää).
Toisaalta olen hieman edellä aikataulusta painon kanssa, joten voi olla, että vedän dieettiä tuohon päivämäärään ja katson kuinka paljon kiloja on lähtenyt. Jos kiloja on lähtenyt enemmän kuin "suositus" niin se on vaan positiivista sillä siinä vaiheessa kun saisi taas alkaa syödä hiilareita painoa saattaa tulla pari kiloa takaisin. Eli pelivara ei ole paha asia.

2. vaiheessa ruokavaliota laajennetaan kasviksilla (ja siihenkin on olemassa oma lista). Vuoropäivin syödään pelkkää proteiinia ja proteiinia sekä kasviksia. Tässä vaiheessa tuota voi hieman soveltaa oman fiiliksen mukaan. Eli toiset dukanistit käyttävät 1+1 päiviä, toiset taas suosivat 5+5 päiviä. Tuossa jälkimmäisessä siis syödään pelkkää proteiinia 5 päivää ja seuraavat 5 päivää proteiinia sekä kasviksia. Kokeilemalla se selviää mikä kenellekkin toimii.

Seuraavat kasvikset ovat sallittujen listalla:
  • Vihersalaatti
  • Pinaatti
  • Parsakaali
  • Kurkku
  • Tomaatti
  • Paprika
  • Herkkusieni
  • Sipuli
  • Vihreät pavut
  • Kaali
  • Kukkakaali
  • Selleri
  • Parsa
  • Retiisi
  • Kaali
  • Kesäkurpitsa
  • Munakoiso
  • Artisokka
  • Fenkoli
  • Tarhapavut
  • Lanttu
  • Nauris
  • Kohtuudella: Porkkana, punajuuri
Näiden kasvisten lisäksi sallittuihin ruoka-aineisiin kuuluu myös kaikki Attack vaiheen ruoka-aineet. Muista kuitenkin, että ei öljyä eikä voita! Voit valmistaa kasvikset kuten parhaaksi näet: keitä, höyrytä, paista, grillaa tai syö vaikka raakana.
Edelleen saat syödä niin paljon kuin haluat, mutta muistakaa kuitenkin pitää järki päässä. Tässä vaiheessa painon pudotus vauhti hiljenee. Se on normaalia ja jopa tarkoituksen mukaista. Kehon tulee tottua uuteen painoon, joten pieni tasanne vaihe on ihan hyväkin. Muista edelleen juoda vettä syödä kauralesettä (annosta voi vaikka nostaa 2 rkl:een) ja vitamiinit sekä LIIKKUA. Jos paino pysyy viikon tai kauemmin samoissa lukemissa tuplaa liikuntaa (60 min)  neljäksi päiväksi. Dukan suosittelee myös lihaskunto harjoituksia (siitä erillinen postaus myöhemmin tänään). Tokihan voit tehdä omaa kunto-ohjelmaa salilla tms. nyt kehosi alkaa ehkä jo tottua hiilarittomana olemiseen kuin ensimmäisinä päivinä.


tiistai 3. tammikuuta 2012

Go out, work out, look good!

6. Päivä (day)
Paino (weight) 72,3kg (-2,2kg)

Tänään tuli hieman takapakkia, mutta ei hätää näitä sattuu. Syy 300g painon nousuun voi olla graavilohessa, jota eilen söin. Sehän on aika suolaista, joten en yhtään ihmettele nesteen kertymistä. Ei muuta kuin uuteen nousuun (mieli) ja paino laskuun!

Eilen oli hieman voimaton olo, liekkö se sitten johtunut siitä tankotanssista. Siinä kuitenkin käytetään lihaksia ihan eri tavalla kuin normaali elämässä. Voimattomuus ei kuitenkaan hirveästi häirinnyt. Parhaiten sen huomasi portaita noustessa ja lapsia nostellessa.

Uusimmassa Fit-lehdessä oli artikkeli "10 syytä, miksi sinun kannattaa aloittaa kuntosalitreeni"

1) Kiinteyttää tehokkaimmin. Kuntosalitreeni kasvattaa ja muokkaa lihaksen muotoja. Samalla se polttaa kehosta rasvaa. Aerobinen harjoittelu taas vaikuttaa rasvakudokseen, mutta ei lihasmuotoihin. Siksi lihakset tuntuvat usein löysiltä ja roikkuvilta, jos treenit koostuvat pelkistä lenkeistä.
...lihaksen tehokkaaseen muokkaamiseen ja kiinteyttämiseen tarvitaan alle 15 toiston sarjoja. Pidemmillä sarjoilla...osa lihaksesta lintsaa koko treenin.


Olin ajatellut muuton jälkeen ottaa itselleni ryhmäliikuntaan kuukausikortin, mutta näyttääpä siltä, että taidan myös piipahtaa siellä salin puolella rautaa vääntämässä aika ajoin :).

2) On hauskaa. Istuskelu - siis ajan haaskaaminen - on tylsää. Siksi salilla kannattaa tehdä liikepareja...ta kiertoharjoituksia. Eri lihasryhmiä voi tehdä vuorotellen niin, että pidät välissä vain 15-20 sekunnin tauon. Pääasia on, että tietty lihasryhmä saa lepoa noin puolitoista minuuttia.

Sohvaperuna vastaa, että sohvallakin on kivaa!

3) Polttaa tehokkaasti rasvaa. Salitreeni polttaa yllättävän tehokkaasti rasvaa. Parin kolmen kuukauden voimaharjoittelu hävittää kropasta 1-2 kiloa rasvaa, vaikka et edes vahtisi syömisiäsi. Kuntosalitreeni saattaa hyvinkin olla juuri se tekijä, joka käynnistää paikalleen jämähtäneen rasvanpolttosi uudelleen.

Lukekaa toi alleviivattu kohta...tää on niin mun juttu!

4) Kiihdyttää aineenvaihduntaa. Tämä tapahtuu kahdella tavalla. Tunnetumpi niistä liittyy lihasmassan kasvamiseen. Kilo salilla hankittua lihasta polttaa vuorokaudessa noin 20 kilokaloria...Vielä merkittävämpää on salitreenin lyhytkestoinen vaikutus aineenvaihduntaan. Napakka treeni nostaa aineenvaihduntaa jopa 72 tunnin ajaksi. Tässä ajassa voi kulua jopa 300 ylimääräistä kaloria. (Kaksi treeni kertaa vikossa vastaa 57:ää kerroshampurilaista vuodessa!) Jos käyt salilla, voit siis syödä enemmän lihomatta.
Hampurilaisia...mmmmm!!!

5) Kehittää nopeasti. Fyysisen kunnon osa-alueista voimaa on helpoin kehittää. Pari kolme kertaa viikossa treenaamalla voimatasot nousevat liikkeessä kuin liikkeessä 20-30 prosenttia ensimmäisen kahden kolmen kuukauden aikana. Useinmiten voima kasvaa vielä nopeammin.

Veikkaan, että tästä olisi suurta hyötyä tankotanssissa...varsinkin kun mun kädet ja ylävartalo ovat ne heikoimmat.

6) Tehostaa juoksua ja muita aerobisia lajeja. Kuntosalitreeni on loistava tapa tehostaa kestävyystreeniä. Kun vahvistat lihaksiasi lyhyillä sarjoilla, paranee kestävyystreenien taloudellisuus - pystyt juoksemaan tai hiihtämän kovempaa samoilla sykkeillä.

Eli itseni tuntien jatkaisin tankotanssin harrastamista, lisäisin mukaan salitreeniä loppu keväästä ehkä harkitsisin sitä juoksua.

7) Parantaa kehonkuvaa. Näkemys omasta kehosta on osa ihmisen itsetuntoa. Treenaaminen parantaa kehonkuvaa ja sitä kautta myös itsetuntoa.

No täytyy sanoa, että kuljin ryhdikkäämmin olleesani sinkku, mutta body pumpilla saattoi olla osuutta asiaan. Voin vaikka vannoa, että sillin mulla oli paremmat core-lihakset, kuin nyt. Raskaudet saa ihmeitä aikaan! (Core-lihasten löystyminen.)

8) Parantaa terveyttä. Tutkimusten mukaan salitreenillä on kuitenkin pitkä lista terveysvaikutuskia: parantaa veren rasva-arvoja, laskee lepoverenpainetta, vahvistaa sydäntä ja luustoa, ehkäisee liikuntavammoja, parantaa verensokerin hallintaa.

Mitäpä tuohon enää lisäämään...ei muutaku salille!

9) Sopii kaikille.
Kuntosali ei ole bodareitten ja fitnessmimmien valtakunta.

Eli tämmösellä pömppämahaisella, isolla takamuksella varustetulla pulkannarulla on mahkuja mennä nosteleen RAUTAA!

10) On helppo oppia. Uusien kuntosalien laitteita on erittäin helppo käyttää, ja ne sopivat kaikenkokoisille. Laitteissa on hyvät opastekuvat, ja melkein kaikilta saleilta saa ohjauspalveluja.

Mä voisin ottaa semmosen hyvännäköisen personalrainerin mua opastamaan. Ja ne ketkä nyt ajattelee, että parisuhteessa ja kahden lapsen äiti! Väitän, että flirttauksella on myös positiivisia terveysvaikutuksia ;)

(Siinä artikkeli hieman lyhennettynä versiona.



maanantai 2. tammikuuta 2012

Run Forrest run!

5. päivä
Paino (weight) 71.9kg (-2,9kg)

 Paino ei ole laskenut eilisen jälkeen, mutta eipä ole noussutkaan. Se on hyvä asia. Taisin kuitenkin eilen hieman liiotella päivällisen koon kanssa. Oli hirvee nälkä kun tulin tankotanssista, joten tein itselleni 3 munan (sisälsi keltuaisen ja vähän maitoa) munakkaan ja paljon raejuustoa sen kanssa.
Treeneissä jaksoin tehdä asioita niinkuin ennenkin ruokavaliosta riippumatta. pari tuntia ennen treenejä söin rahkaa ja tankkasin koko aamupäivän vettä (yhteensä varmaan litran, mikä on paljon mulle).

Koko dieetin ajan mun olo on ollu ihan normaali...tai oikeastaan parempi. Ei ole nälkä niin usein, toki ruuan yksitoikkoisuus toisinaan hatuttaa. Mun normaaliin päivärytmiin on yleensä kuulunu päikkärit (silloin kun lapsetkin nukkuvat), mutta nyt en ole päikkäreitä juuri kaivannut. Tokihan on tiettyjä aikoja päivästä ku vähän väsyttää ja iltasella väsyttää jo aika paljonkin. Voisin ehkä koittaa muuttaa rytmiäni niin, että menisin viimeistään 22-23 aikaan nukkumaan. Se olisi ehkä fiksua tottua sellaiseen päivärytmiin, sillä maaliskuun alusta mun pitäisi palata takaisin töihin kun äitiysloma loppuu.

Päässäni pyörii myös hulluja ajatuksia juoksu harrastuksen aloittamisesta. Tykkään kyllä liikkua, mutta lähinnä sellaisia lajeja joissa syke ei nouse korkealle (esim. bodypump, ratsastus). "Aika ja palkka juoksee, minä en!" Nyt vaan kummasti olen kattellut keskustelupalstoja, joissa puhutaan juoksun aloittamisesta ja netistä olen kattellut juoksu kenkiä ja trikoita (mahtaisin olla näky). Toden totta tämä hieman huolestuttaa. Olenko nyt oikeasti tehnyt sen päätöksen, että nämä kilot lähtee tavalla tai toisella?
Toisaalta liikunnan lisääminen on ollut tavoitteena koko seurustelun ajan, se kun tipahti radikaalisti heti yhteenmuuton jälkeen. Mutta että juoksu! Give me a break!!!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Happy New Year!

4. Päivä
Paino(weight) 71.9kg (-2.6kg)

Sivuvaikutukset: mieheni valittaa mun pahanhajuisesta hengityksestä ja vaikka en itse sitä haistakkaan niin suussa kyllä usein maistuu pahalle. (vrt. Krapula). Kielen päällä ei ole enää niin paljon katetta kuin aikaisemmin. Mä kuvittelin sen aina johtuvan maitotuotteista, mutta olikohan se sittenkin se riisi/peruna/pasta joka sitä aiheuttaa. Ehkä kysyn asiasta hammaslääkäriltä kun sinne seuraavan kerran menen.

Vuosi aloitettiin reteesti tankotanssilla. Se on mun uus harrastus jonka alotin reilu kuukausi sitten. Tunnilla meitä oli peräti kolme, joten ohjaaja veti vähän vapaampaa settiä. Kyseli mielipiteitä jne. Käyn tunneilla vain kerran viikossa, koska meillä ei ole ketään kuka vahtis lapsia. Joten johtuen mieheni työajoista pääsen siis vain kerran viikossa. Täytyy kattoo sit muuton jälkeen jos johonkin huoneeseen sais ostettua oman tangon.
Tänään pääsin jo todella lähelle spagaattia, näköjään se munkin kroppa vielä venyy ja paukkuu ja jahka tässä kunto nousee niin haasta kummipoikani tekemään temppuja kanssani. Viimeksi hän ja veljensä päihittivät minut lankussa (hooverin liike) NOLOO! Ja siis kummipoika ei ole edes koulussa.

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille!