lauantai 9. kesäkuuta 2012

A new start!

No niin, eipä taas ole hetkeen tännekkään kerinnyt. Miksi? No ihan suoraan sanoen ei vaan jotenkin ole ollut aikaa ja energiaa. Olen kyllä käynyt jumpissa sen minkä olen kerinnyt, mutta syömiset on olleet ihan retuperällä. Maanantaina aloitin taas uudestaan Dukanin ja aloitus paino oli 68,8kg eli ei kovinkaan paha siihen nähden mitä ole kurkusta alas vetänyt (Mäkki mättöö, bilareita, Cokista...lista on loputon).

Eilen kävin tapani mukaan taas Pumpissa ja ette arvaa?! Mä tein enkat! 10kg kyykyissä (siis per puoli). Tohon olin tähdännyt ja muuten olisin kyllä jaksanut ihan hyvin, mutta ne puolikkaat. Ei todellakaan tee hyvää! En ole varma ottaako se mulla polviniveliin vai minne, mutta ne on todella inhottavat. Koko sarjan kuitenkin vedin noilla painoilla, joten nyt vois tanssia pienen voiton tanssin.

Muutenkin alkaa tuntuun siltä, että lihakset on kehittyneet hyvin, mutta sitä rasvaa täytyy saada pois siitä päältä. Taka- ja sisäreidet, maha ja allitkin sais olla pienemmät, jotta haukkari näyttäis isommalta.
Tosiaan painon mittasin, vaan mittanauha on taas kateissa. Ehkä se löytyy taas seuraavan punnitus kerran yhteydessä, joka on näillä näkymin 10 päivän päästä. Eli sitten kun proteiini päivät on takana.


Ei kommentteja: